maanantai 14. maaliskuuta 2016

Ammatinvalintakysymys

Kiinteistönvälittäjän ammatti on ollut pinnalla nyt useamman vuoden. Ala tuntuu kiinnostavan, televisiosta saa seurata useammankin välittäjän tekemisiä. Muutaman kerran olemme kuulleet myös huhua, että kiinteistönvälittäjän työ on helppoa ja leppoisan vapaata: saa sopia omat aikataulut ja pitää vähän lomaa silloin kun huvittaa. Valotan nyt hieman ammattikuntamme todellista arkista aherrusta. Emme suinkaan juo samppanjaa poreammeessa, vaan uima-altaassa. Kuitenkin melko harvoin sinnekään ehtii.

Tänään maanantaina 14.3 aamu alkoi klo 8.00 viikkopalaverilla, jossa käydään läpi mitä kukanenkin on myynyt, mitä uutta on tullut ja muutakin päivänpolttavaa. Some-tukemme Sami Saarenpää saapui palaverin päätteeksi vielä juttelemaan mainontamme purevuudesta. Siitä sitten pikku hiljaa jokainen omiin suuntiinsa. Esimerkiksi allekirjoittanut hoiti aamupäivän konttorihommia ja soitteli puheluita. Joku on joskus kysynyt, että mitä ihmettä te siellä konttorilla sitten muka teette. Noh. Kun uusi kohde tulee myyntiin, sitä varten tarvii kaikenlaista paperia ja tietoa isännöitsijöiltä, kaupungilta, Maanmittauslaitokselta ja itse toimeksiantajalta. Puhelin ja sähköposti plinkuttavat, Makkella faksi. 

  Mertsa konttorilla aloittelee tätä blogipostausta

Myynti-ilmoitus, siis se joka näkyy Etuovessa ja Oikotiellä, on välittäjän laatima, jokaisen pienen tiedon olemme me ihan itse omin pikku kätösin näppäilleet atk-laitteeseen, josta se suhahtaa asuntoportaaleihin. Kauppakirjojen kirjoittaminen ottaa myös konttoriaikaa. Siinä hommassa saa olla tarkkana ettei mene sotut sekaisin. Itse laitoin kerran puhelinnumeron henkilötunnuksen tilalle, onneksi Raijan sensuuri ehti väliin, Raija tarkastaa kaikki meiltä ulos lähtevät kauppakirjat ja piippaa pilkut kohdilleen.

Konttorihommia suuremman osan kiinteistönvälittäjän ajasta vievät tietysti asiakaskäynnit. Tapaamiset asiakkaiden kanssa ovat työmme tärkein osa, ja siihen me keskitymme. Arviokäynti on kaiken A ja O, ensitapaamisella luodaan suhde asiakkaaseen, ei auta olla väsynyt tai vaikuttaa kiireiseltä. Näytöt työllistävät paljon. Sunnuntaina yleisnäyttöjä on noin 6-8, vähän tilanteesta riippuen. Lähemmäs 10 näyttöä kun pitää putkeen on takki (ja vatsa) melko tyhjä, mutta ahkeruus yleensä kyllä palkitaan. Yksityisnäyttöjä pidetään pitkin viikkoa kaikennäköisillä aikatauluilla. Kalle oli esittelemässä taloa kello 7 kesäaamuna, eivät vaan aikataulut muuten kohdanneet. Myöhäinen ilta asiakkaalla ei ole oikeastaan edes harvinainen, välillä on mennyt sinne lähemmäs yhtätoistakin illalla.

Asuntokuvaukset, kuntotarkastukset ja kaupantekotilaisuudet pankissa ovat näitä perusmenoja, joskus joutuu hieman hullumpiinkin tilanteisiin. Tämän työn suola ovat mitä erikoisemmat ihmiset ja vaihtelevat tilanteet. Työpäivän aikana kun suhaa paikasta toiseen, sattuu ja tapahtuu monenmoista. Kaleva kesytti kiukkuisen saksanpaimenkoiran. Raija on hoitanut useammankin muuton. Heli joutui ruotsinlaivalle toimeksiantajiensa kanssa. On täytetty astianpesukoneita ja piilotettu ties mitä välineitä ennen kuvauksia tai näyttöjä. Kuskataan mummeleita. Koski söi asiakkaan banaanit. Valot eivät sammu tai eivät syty, ovi on jumissa. Toimeksiantaja nukkuu sohvalla näytön ajan. Toimeksiantajan koira täytyy käydä  ruokkimassa. Näitä tarinoita riittää. Kaleva on porukan ylinopeussakkokuningas ja allekirjoittaneella on tainnut hajota eniten kännyköitä, se vehje kun menee rikki kesken näyttösunnuntain niin ei muuten paljon naurata. Rapatessa välillä myös roiskuu: on unohdettu avainta myytävään asuntoon sisälle ja on sovittu näyttö kahteen paikkaan yhtä aikaa. Onpa mennyt joskus autokin lunastukseen kesken kaiken. Nämä ikävät kömmähdykset ovat onneksi harvinaisempia.



Karppinen asiakkaalla tekemässä toimeksiantoa aika hulppeissa maisemissa



Kaiken kaikkiaan hääräämme siis aamusta iltaan, autoilla ajellaan ympäri pitäjää ja puheluita soitellaan. Aina kun kauppa nytkähtää eteenpäin, raportoidaan asiakkaalle. Yksittäinen puhelu tai viesti ei vie paljoa aikaa, mutta kun myytäviä kohteita on se 15 joka välittäjällä, kaikki tehdään 15-kertaisesti. Tottakai pitkä päivä ei ole minuutista minuuttiin täyttä tykitystä, vaan sekaan mahtuu myös kaffepaussi tai vaikka kuntosalireissu. Niin ja ne lomat. Jos välittäjä lomailee, hän poistuu yleensä maasta tai vähintään kaupungista. Muuten tulee mentyä näyttämään asuntoa kuitenkin.  Ari piti viime kesänä ensimmäistä kertaa 8 vuoteen oikein kesäloman, villit 2 viikkoa. 


Koski ja melko lailla täysinäinen kalenteri, kuvan symboliikka ei liene kenellekään epäselvä


Kaiken tämän jälkeen, pysyykö tämä väki järjissään? Monella meistä on myös perhe, jota täytyy käydä moikkaamassa kotona aina silloin tällöin, ainakin että tunnistavat vielä naaman. Lauantait pyrimme pitämään vapaata, tietysti puhelimeen vastataan, mutta yritämme vältellä tumman puvun päälle pukemista. Joskus onnistuu, joskus ei. Virkistyspäiviä ja firman juhlia pidetään muutamia vuodessa, silloin rentoudutaan ja unohdetaan työ. Paitsi vastataan tietysti puhelimeen. Järjissään emme siis pysy kovin hyvin, mutta työmme lupaamme hoitaa kunnolla. Huumori pitää myös työhyvinvoinnin korkealla ja nupit jonkinlaisessa kuosissa, Huoneistomarkkinoiden porukka suositteleekin sitä lämpimästi kaikkien muidenkin alojen edustajille.


Meri Saukkoriipi

perjantai 12. helmikuuta 2016

Uusi ilme kaapista ulos

Tämä vauhdikas välitysliike on nyt muuttunut. Porukka on sama vanha ja hulvaton sketsihahmogalleria, mutta visuaalinen ilme on tuotu ysäristä tähän päivään. Nyt on uutta logoa, käyntikorttia, ulkoteippausta ja ties mitä härpäkettä. Muuttuneen ilmeen takana on myös syvempi tarkoitus. Nykyajan kiinteistönvälittäjä ei voi enää seisoa näytöllä kylttinsä vieressä ja odotella että ostaja tulee, vaan on syytä olla aktiivinen ja aikaansaava. Valveutuneet asiakkaamme ovat vaativia, ja meidän on syytä tarjota parasta itseämme pitääksemme asiakkaamme tyytyväisinä.

Aito välittäminen on ollut tyylimme aina, näin pitkän linjan välitysliikkeellä siitä on tullut elämäntapa. Kiinteistönvälitys on työnä siitä erityinen, että se on hyvin yrittäjämäistä. Hommia painaa provikkapalkalla meistä jokainen, eikä myynti rullaa ja tiliä tule jos asiakkaat eivät ole tyytyväisiä ja suosittele meitä eteenpäin ystävilleen ja perheelleen. Kalevan hanskat eivät tipu kellon lyödessä neljä, vaan vapaallakin illan peurajahdissa äijä vastaa puhelimeen. Jos tunnistat Merin jumpassa Elixiassa, saa tulla juttelemaan asuntobisneksistä. Kauppahan se on aina mielessä.

Asiakaspalvelumme parantamiseksi olemme päättäneet alkaa hyödyntämään myös pitkän historian aikana kehittynyttä yhtistyöverkostoamme. Tarkoitus on, että meiltä saat yhdellä soitolla kaikki asunnonvaihtoon liittyvät palvelut. Porukkamme osaa suositella reippaat muuttomiehet, remppaajat, siivoojat ja kuntotarkastajat. Yhteistyöyritysten edustajat ovat meille vanhoja tuttuja, joten palvelu pelaa nopealla aikataululla. Useasti palvelut saa hieman edullisemminkin, kun välissä on joku suositteleva taho. Räätälöity palvelu, se on sitä nykyaikaa. 

Muutoksemme kantava voima on ollut itse maisteri Arto Koski, jolla jäätävän pitkästä kokemuksesta huolimatta tuntuu riittävän virtaa kuin vissypullossa uusiin juttuihin. Jokainen joka Kosken tuntee, tietää mistä on kyse. Visuaalisen ilmeen luomisessa on ollut apuna ammattilaisia mainostoimisto Perjantailta ja Lavealta sekä Mobiilimarkkinointi Roudalta. Olemme kuitenkin olleet myös itse vahvasti mukana uuden luukkimme luomisessa, tarkoitus oli tehdä siitä nykyaikainen ja rento mutta silti arvokas, vähän niinkuin me itsekin. Nyt olemme poistaneet myös Karppisen käyntikortista faksinumeron. Makken faksiasiakkaille tiedoksi, että kuuma linja kyllä toimii vielä, mutta emme kehtaa sitä enää mainostaa. 


Uudet tuulet ja muutos eivät tarkoita kuitenkaan sitä, että luopuisimme siitä missä olemme parhaita: edelleenkin meillä on Turun vikkelimmät jalat ja saat meidät kiinni aina. Haluamme myös jatkossa olla vanhojen asiakkaidemme luottamuksen arvoisia, ja pyrimme myös kehittämään suositus- ja yhteistyöverkostoamme parhaamme mukaan aikataulujen salliessa. Päätoiminen ja tärkein hommamme on edelleenkin myydä asuntoja, ja siinä meillä on vahvat perinteet sekä katse päättäväisesti kohti tulevaisuutta.


Meri Saukkoriipi

keskiviikko 13. tammikuuta 2016

Tykki vuosi 2016


Uuden vuoden ja uusien kujeiden koittaessa on ajankohtaista tehdä kevyt markkina-analyysi. Asuntokauppa tuntuu ainakin käyvän kuin rajuilma, onko niin että vuosi 2016 tulee vihdoin muuttamaan kaupankäynnin suunnan lopullisesti? Liikehdinnän vilkastuminen tuntuu aivan varmasti jokaisen välittäjän nahoissa konkreettisesti puhelimen plinkutuksena, yhteydenottoja mahdollisilta ostajilta satelee nyt ihan eri malliin kuin loppuvuodesta 2015.

Vuotta 2016 rakennetaan nyt, käännetään katse hetkeksi menneisyyteen. Kokosimme yksioikoiset tilastot oman putiikkimme omakotitalokaupoista vuosilta 2014 ja 2015. Muutos oli huojentava: kasvua kiinteistökaupassa 47 %! Ja kuten jo todettu, myös tämän vuoden alussa kauppa on käynyt. Osakehuoneistoja myydään myös huonompana aikana, siksi juuri omakotitalokaupan vilkastuminen todistaa tilanteen parantuneen. Jengillä on siis jälleen pätäkkää!

Kiinteistönvälitysalan Keskusliitto KVKL toteaa tiedotteessaan, että kiinteistökauppa vaikuttaisi kasvaneen koko maassa noin 6,8 prosenttia. Maltillisempaa kuin Huoneistomarkkinoilla, mutta oikeaan suuntaan kuljemme myös valtakunnallisesti. Melko rohkeasti voisin todeta, että Turun alue tuntuu olevan Suomen talouden veturi. Loistouutiset telakalta ja muiltakin varsinaissuomalaisilta yrityksiltä valavat uskoa talouden nousuun, pankit uskaltavat lainata Pirjoille ja Mikoille rahaa, siten perheet uskaltautuvat taas talokaupoille.

Omakotitalokauppojen lukumäärä on siis oikein mukavassa nousussa, toteutuneet hinnat ovat sitten oma tarinansa. Vuonna 2014 tilastoitiin kiinteistöjen hintojen laskua, todennäköisesti vuonna 2015 ne eivät ainakaan paljoa nousseet. Vuoden 2015 tilastot eivät ole vielä tulleet uunista ulos ainakaan Tilastokeskukselta. Talokauppa kyllä käy, mutta harmillinen totuus on se, että mitään järeitä voittoja ei kaupoista ole myyjille odotettavissa. Sijoitusmielessä liikenteessä oleville suosittelemme edelleen pitäytymistä pienissä keskusta-asunnoissa.

Elämä, tulevaisuus ja vuosi 2016 näyttävät siis valoisilta, asuntokaupan käydessä käy myös monenlainen muu kauppa: remontit, mööpelit jne. Asian tiivisti hienosti herra Karppinen todetessaan tuosta parin lasiseinän päästä, että Mertsa hei, pitäsköhän tästä vuodesta tehdä ihan ennätysvuosi?


Meri Saukkoriipi

keskiviikko 9. joulukuuta 2015

Elävää kuvaa



Energinen ja aikaansa seuraava välittäjäryhmämme on havainnut viime aikoina asiakkaiden kiinnostuksen heränneen myyntikohteiden esittelyvideoita kohtaan. Muuallakin kuin asuntokauppamaailmassa, esimerkiksi sosiaalisessa mediassa, ei pahemmin muuta pyörikään kuin videonpätkiä, still-kuva tuntuu olevan vähemmistössä. Mitäpä voi muutakaan valveutunut ja palveleva välittäjä tehdä, kun tarttua tuumasta toimeen. Firmamme videokokeilut ovat tähän mennessä rajoittuneet lähinnä hassujen esittelyvideoiden filmauttamiseen monimuotoisesta sketsihahmoryhmästämme. Nyt kuvautimme ammattilaisella kaksi hulppeaa myynnissä olevaa kohdetta.


Ensimmäisen valmiin videon saimme käsiimme Arton välittämästä kerrostalokohteesta Unioninkadulla. Asunto Oy Telakanportti on juuri valmistunut pieni taloyhtiö aivan Aurajoen rannalla. Telakkarannaksi ristittyä uutta aluetta voisi kuvailla siten, että se on portti Turkuun Aurajokisuulla, ken siis veneellä on saapuvilla upeaan rannikkokaupunkiimme. Tois puol jokkee killuu Suomen Joutsen, taka-alalla seisoo Turunlinna jyhkeänä. Myytävä asunto on iso, siinä on kolme erillistä makuuhuonetta, keittiö, olohuone, kylppärit ja sauna. Asunnon ehdoton kruunu on koko huoneiston levyinen lasitettu näköalaparveke Aurajoelle. Partsilla on neliöitä 35, kyllä muuten kelpaa kesäiltana ihmetellä ohi lipuvia veneitä. 


Asunto on ällistyttävän upea myös pimeällä, kaupungin ja jokirannan valomeri loistaa ja luo huoneistoon jopa hieman suuren maailman tuntua. Kaupungin mellevin sijainti yhdistettynä uuden talon mukavuuksiin on cityasumisen ydin. Talon alta saa ostaa tai vuokrata autohallipaikan menopelille tai -peleille. Tässä myös pieni varoituksen sana asuntoa katsomassa vieraileville... talon edusta on vielä hieman kesken, varokaa keskelle pihaa sijoitettuja valotolppia. Allekirjoittanut töytäisi harmittavaisesti pienenpienen Mininsä tolppaan  asunnolla vieraillessaan. Peruutustaidoissa ei todellakaan vikaa, syyllinen tolppa, joka väärässä paikassa väärään aikaan. 
Linkki Telakanportin asunnon myynti-ilmoitukseen: 

Aurakadun jugend-linnan video kuvattiin seuraavaksi. Karppisen välittämä kohde on kuvaajallekin herkku, mutta samalla myös haasteellinen, koska Aurakatu 15 on aivan Turun keskustan ytimessä, ehkä jopa sen arvokkaimmassa korttelissa Taidemuseonmäen ja Puolalanpuiston kupeessa. Asunto Oy Vuorilinna A.B on valmistunut vuoden 1906 kieppeillä. Historian siipien havinaa on aistittavissa tottakai talon julkisivussa sekä rappukäytävässä.



 Itse myytävä asunto on talon ylimmässä kerroksessa. Huoneita on yhteensä neljä, lisäksi keittiö, saunatilat ja ylellinen, jokaisen Carrie Bradshawn unelma, hienosti rakennettu pukeutumishuone. Huoneistoon kuuluu myös kaksi erillistä parveketta, joka 1900-luvun alun arvotaloissa on ainutlaatuista. Asuntoon luksusta lisää myös oma sisäänkäynti: hissillä kurvataan omaan kerrokseen, jonka ainoa ovi johtaa tähän loistokotiin. Asunto on remontoitu vimpatten päälle, sisustuksen on suunnitellut turkulainen Tomi Kouvola. Huoneisto on uskomattoman hieno esimerkki siitä, kuinka arvohuoneiston kunnostusta suunniteltaessa on todellakin syytä luottaa ammattilaisen silmään, tämän kodin sisustus on ensiluokkaisen tyylikäs. Meillä telkkarin sohvaohjelmia sunnuntaiaamuisin seuraavilla on taatusti hyviä yksittäisiä ideoita, mutta kokonaisuuden hahmotus onnistuu vain ammattilaiselta.
Linkki asunnon myynti-ilmoitukseen:
http://www.huoneistomarkkinat.com/kohteet/kohde/?fil=.KT&key=TA8015287


Jos näiden filmien lisäksi hassut kotivideot kiinnostavat, tutustu ihmeessä myös henkilökuntamme esittelypätkiin Youtube-kanavallamme:
https://www.youtube.com/channel/UCvSe8Kz-Jdn-o_rC-573T5g


Meri Saukkoriipi
Parkkeeraustaitoihinsa silti harhaisesti luottava LKV