lauantai 15. syyskuuta 2018

Vain hullu uskaltaa myydä kenon, lahon torpan?


Vastuunrajoituslausekkeet kiinteistökaupassa

Lämmin ja aurinkoinen syksy on täällä ja kiinteistönvälittäjät hykertelevät, koska kesälomien loppu ja koulujen alku on tunnetusti heti kevään jälkeen kuuminta asuntokauppa-aikaa. Myös omakotitalot liikkuvat liukkaasti: lapsiperheet ovat aloittaneet tarhat ja koulut ja ovat asettuneet aloilleen normaaliin arkielämään Muumimaailman sijaan, kodinvaihtoa ehtii taas ajattelemaan ja näytöllä käymään.

Omakotitalojen myyjiä kiusaavat tänä päivänä monenlaiset epäluulot ja pelot. Tapetilla ovat talojen homeongelmat, kosteusvauriot, riskirakenteet ja monen moiset tavallista ihmistä hirvittävät myynnin hidasteet. Valitettavasti keltainen lehdistö rakastaa näitä tarinoita, ja Ilta-Sanomien draamasivulla tarinoista kerrotaan vain yksi puoli, se ahdistava ja pelottava.

Huonossa kunnossa olevan talon myyjän on syytä tietää, että kaikki on myytävissä. Itsekin olen urallani jo ehtinyt tekemään kauppoja jos jonkinlaisista tönköttävistä rouskuista. Kaupan jälkeen molemmat osapuolet ovat olleet tyytyväisiä, eikä reklamaatioihin tai perään soitteluihin ole ollut tarvetta. Kaiken avain ja suuri salaisuus kaikessa yksinkertaisuudessaan on se, että ostaja sekä myyjä tietävät minkä kuntoisesta kiinteistöstä ollaan kauppaa tekemässä. Kun kunto on kehno, asia jutellaan kaupan osapuolten kesken ja jos ostaja on halukas talon ostamaan, kauppakirja muotoillaan todellisen tilanteen mukaiseksi.

Kiinteistökauppaa säätelee laki nimeltä Maakaari, jossa on säädetty myyjän 5 vuoden vastuu piilevistä virheistä. Tätä vastuuta on kuitenkin mahdollista rajoittaa kauppakirjassa, tietysti edellyttäen, että osapuolet ovat asiasta yhtä mieltä. Kauppakirjassa voidaan esimerkiksi todeta, että ostaja ottaa korjausvastuun jostain yksittäisestä ilmi tulleesta virheestä kiinteistössä, tai jopa kaikista mahdollisista eteen tulevista puutteista, olivat ne sitten piileviä tai ei. Kiinteistöjen ja asunto-osakkeiden kauppakirjat laaditaan aina tapauskohtaisesti, ne eivät tule automaatista nappia painamalla ja osoitetta vaihtamalla.

Vastuunrajoituslausekkeet ovat tyypillisimpiä kaupoissa, joissa ostajana on rakennusalan ammattilainen, ammattilaisen kun on hankala esittää tietämätöntä kohteen kunnosta. Vastuunrajoituslausekkeita käytetään usein myös kauppakirjoissa, joissa kaupan kohteena on enemmänkin tontti kuin sillä olevat rakennukset. Esimerkiksi myytäessä meren rannalla olevaa kenossa seisovaa, lahoa mökkiä, on selkeää, että kauppahinta perustuu sijainnille ja tontille rakennuksen sijaan.

Siispä rohkaisen teitä kaikkia pelokkaita hieman huonommassa kunnossa olevien talojen myyjiä tarttuvan rivakasti toimeen leuka korkealla. Jos huonokuntoinen kiinteistö on sinulle rasite ja pelkäät kaupantekoa myyjän 5 vuoden vastuun takia, heitä hyvä ihminen pelko pois ja hankkiudu talosta eroon ennen kuin se saa pääsi harmaantumaan. Kaiken kuntoisille ja kaikenlaiselle rakennukselle löytyy kyllä ostaja, kunhan hinta on oikea ja kauppa hoidetaan ammattimaisesti. Kiinteistön kunnon tutkiminen on tuiki tärkeää ja oikeanlaisen kauppakirjan laatiminen varmistaa stressittömän elämän kaupan jälkeiseksi ajaksi.

Meri Saukkoriipi
Myös rouskuja myyvä kiinteistönvälittäjä