torstai 12. heinäkuuta 2018

Talobongarin turistiopas Turkuun

Kesälomakausi käy kuumana, joten paikallinen kiinteistönvälittäjä päätti tehdä kunnollisen ja asiantuntevan turistioppaan kesäiseen Turkkuseen, upeaan ja tunnelmalliseen kotikaupunkiin, josta ei nähtävää puutu. Opas on suunnattu erityisesti arkkitehtuurista, historiasta ja pihoista kiinnostuneille. En esittele Tuomiokirkkoa tai Aurajoen rantaa, sen sijaan nämä kohteet voivat olla elämyksiä jo pitkäänkin Turussa asuneille. Me välittäjät ajelemme ympäri kaupunkia työksemme, joten tunnemme sen ja sen talot ja tiedämme komeimmat pihat. Siksi suurinta osaa näistä kohteista ei mainita perinteisissä matkaoppaissa, ne on ihan itse autenttisesti nähdyt, koetut ja korvan taakse laitetut.
Pilkahdus Puolalanmäkeä Logomosta päin

KESKUSTA Turussa on upeita ja näyttäviä wanhoja taloja, osa huippuarkkitehtien kuten Alvar Aallon ja Erik Bryggmanin suunnittelemia. Oma suosikkini hienostuneiden ja arvokkaiden viime vuosisadan alun talojen bongailuun on Puolalanpuiston ympäristö, näitä yksityiskohtaisia taloja ei voi kuin ihmetellä. Itse puisto on aurinkoinen ja samalla voit koukata vaikka Taidemuseon kautta, mikäli muukin kuin talot kiinnostavat. Turkulaisellekin vinkki: jos satut Logomossa käymään niin katsahda ratojen yli, aivan uusi ja upea perspektiivi Puolalanmäen taloihin.

PORTSA eli PORT ARTHUR Jos pelkät kivitalot eivät tyydytä wanhojen talojen nälkääsi, Turusta löytyy muutama todella upea wanha puutaloalue. Työläisasunnoiksi alun perin suunnitellut puutalopötköt ovat suosittuja asuinympäristöjä, ja niitä remontoidaan persoonallisesti ja vanhaa kunnioittaen. Idylliset pihat loistavat kukkasia ja hedelmäpuita. Keskustaa lähin ja ehkä monipuolisin puutaloalue on Portsa. Jätä korkkarit autoon, täällä on mukulakiveä. Puutaloista enemmän vanhassa blogikirjoituksessa: Myydään tunnelmallinen puutaloasunto.

Huoneistomarkkinat tykkää Portsasta

Peltola saa pihailijan hurmokseen
PELTOLAN SIIRTOLAPUUTARHA (Ilpoistentie 26) Pihaintoilijan must! Sykähdyttävää kukkaloistoja pienten siirtolamökkien ympäröiminä, paljon myös hyötypuutarhoja, söpöjä kuin mitkä. Peltolassa järjestetään avoimia ovia pitkin kesää, näistä tilaisuuksista ilmoitellaan esim. Peltolan Siirtolapuutarhurien Facebook-sivuilla. Ehdottomasti tutustumisen arvoinen jokaiselle kotipuutarhurille tai muuten vaan kauniista ja kekseliäistä pihoista nauttiville.

NUMMI Boheemiin taiteilijamakuun ehdotan arkkitehtuurikohteeksi Nummea ja sen vieressä kohoavaa Kuuvuorta. Vanhoja taloja ajalta ennen asemakaavaa, tiet sikin sokin ja tunnelma ainutlaatuinen. Rento asenne ja kartta mukaan, saatat eksyä.
KOROINEN Turun keskusta-alueen ylivoimaisesti parhaat lenkkimaisemat löytyvät Koroisista Aurajoen rannalta, aivan Ylioppilaskylän ja Holiday Club Caribian kupeesta. Lenkki onnistuu myös aivan keskustasta Tuomiokirkkosillalta startaten jatkuen esimerkiksi Halistensillan padolle asti. Kierros on täydellinen, kun kääntäessä vaihdat tois puol jokkee. Koroisissa on vanha kylätalo, jossa on kaikenlaista toimintaa, kahvila on auki sunnuntaisin klo 12-16. Lisätietoa esimerkiksi Facebook-sivulta Elävän Kulttuurin Koroinen.

HIRVENSALO Todennäköisesti suurin määrä hulppeita, valkoisia kivitaloja löytyy Hirvensalosta tai sen viereisiltä saarilta Satavasta ja Kakskerrasta. Talot ovat tietysti monet veden äärellä rannalla ja tienvarsilta piilossa, mutta muutama kiva katu löytyy jonka varrelta saat bongailtua rakennusvinkkejä kuin asuntomessuilla konsanaan. Aja tai kipsuta läpi esimerkiksi katu nimeltä Auringonkehrä. Kauniita, isoja, tyylillä suunniteltuja luomuksia kivitalonälkään.

Hirvensalossa ei olla köyhiä eikä kippeitä

RUISSALO kruunaa kesäpäivän. Pitsihuviloita, yes please! Ruissalosta voisi kirjoittaa vaikka kokonaisen kirjasarjan, mutta täältä löytyvät ihanimmat ja näyttävimmät huvilat. Nämä kaunottaret ovat monet yksityisomistuksessa, joten ihan hirveän lähelle niitä ei parane uskaltautua. Muutama kaunis ja koristeellinen rakennus näkyy kuitenkin tielle asti. Pari komeaa  huvilaa on varattavissa juhliin, esimerkiksi Villa Roma  ja  Villa Marjaniemi. Uskalias voi tiedustella vaikkapa puhelimitse josko kaunokaisiin pääsisi tutustumaan lähemmin. 

Saarella on myös useampia surullisen unohdettuja ja hylättyjä huviloita, pari näistä voi käydä ihmettelemässä esimerkiksi ihan Ruissalon päässä Kolkassa. Luontopolkujen ja uimarantojen lisäksi kiva ja hieman erilainen päiväkävelykohde voisi olla vaikkapa Ruissalon kylpylän ympäristö venesatamineen, fiilistele hienot paatit ja nauti maukas pizza kylpylän ravintolan terassilla harmonisissa merimaisemissa. Ruissalo tekee sinusta astetta paremman ihmisen.


Tervetuloa Turkkuseen!

Meri Saukkoriipi