torstai 9. marraskuuta 2017

Kuka pelkää homekoiraa?

Homekoira on jakanut mielipiteitä tähän asti niin omakotitalojen ostajien, myyjien kuin kiinteistönvälittäjienkin keskuudessa. Ilmassa on lennellyt kysymyksiä ja epäluuloja: mitä jos se haistaa väärin? Entä jos koira haukkuu virheellisesti koko talon, vaikka siellä ei olekaan hometta, kuinka se sitten myydään? Tarinoita liikkuu ja ne muuttuvat ja paisuvat. Nämä pahat puheet ovat saaneet alkunsa lähinnä siitä, että ennen viime vuosia koirien omistajat eivät valitettavasti ole olleet koulutettuja rakennustekniikan asiantuntijoita, vaan tutkimuksia on tehty mielenkiinnosta harrastelijapohjalta.

Osa kiinteistönvälittäjistä pelkää homekoiran puremaa, koska jos tarkastuksessa löytyy moitittavaa, taloahan luonnollisesti tulee korjata ja kaupat hankaloituvat. Eikö meidän välittäjienkin olisi kaikista varminta myydä kosteusvaurioepäilytalo mahdollisimman tutkittuna ja haisteltuna, riskit minimoituna? Kuntotarkastuksesta on tullut ehdoton normi jokaisessa talokaupassa nykyään, vaikka ensi alkuun tarkastajiakin pelättiin ja epäiltiin samalla tavalla kuin nyt homekoiraa.

Tuomalla talon omistajille esille mahdollisuuden homekoiratutkimukseen, me välittäjät voimme ainakin sanoa tehneemme kaikkemme, loppujen lopuksi on sitten talonväestä kiinni tuodaanko koira haistelemaan vai ei. Haluan korostaa, että kaikkiin myytäviin taloihin koiraa ei missään nimessä ole syytä tuoda, vaan vain jos tutkimukselle on syy. Jos talossa epäillään olevan kosteusvaurioita, siinä on riskirakenteita tai jos joku ostajista on superallerginen tai superpelokas, koira on suositeltavaa tuoda paikalle. Suurin osa taloista on kuitenkin täysin homevapaita, joten koiran tuominen taloon jossa ei epäillä mitään, voi olla ajan ja rahan haaskausta. Yleinen marssijärjestys kiinteistökaupoilla on seuraava: jos epäilyksiä on, ensin homekoira paikalle, ja sitten sen jälkeen kuntotarkastaja tutkimaan mahdolliset merkityt paikat. Homekoiran etu on sen uskomaton, lahjomaton nenä, joka haistaa rakenteiden läpi, näin ollen vältytään turhilta rakenteiden avaamisilta.


Hämeen Homekoirien tehokolmikko


Homekoiria on saatavilla useita, haukun valinnassa on syytä olla erityisen hereillä, koska harrastelijaa ei paikalle kannata tilata. Lahjomaton koiran nenä on koulutettuna aina tarkka, mutta jopa vielä tärkeämpää on kiinnittää huomiota homekoiran ohjaajan koulutukseen. Me Huoneistomarkkinoissa olemme muotoilleet talokaupoille Vainu-palvelun, jonka tiimoilta teemme yhteistyötä Hämeen Homekoirat Maria Pakkasen kanssa. Pakkasella on nyt käytössään kaksi työkoiraa, superihastuttavat Ruusa ja Doora, ja kolmas koulutuksessa. Koirat ovat käyneet läpi johdonmukaisen koulutuksen, joka toteutetaan vastaavin menetelmin kuin poliisin tai tullin virkakoirien koulutus. Ohjaaja Maria on saanut rakennusteknisen koulutuksen, hän tuntee talotekniikkaa, on perillä eri vuosikymmenten talojen rakenteista ja osaa siksi tulkita koiran merkkaamista oikein. 

Homehaukkujen työskentelyä on hauska seurata: koirat ovat tohkeissaan ja tekevät työtä vauhdilla häntä heiluen. Koira on nopea eikä se epäile, vaan heti nenän haistettua homekasvuston, se merkkaa paikan. Ohjaaja-Maria analysoi merkkauksen ja selittää sen meille huononenäisille. Perästä tulee tietysti myös kirjallinen raportti. Pakkanen tekee tutkimuksen monesti kahdella koiralla, molemmat erikseen. Tämä lähinnä siksi että myös mahdollisesti kriittisesti tutkimukseen suhtautuvat paikalla olijat vakuuttuvat, koska koirat merkkaavat samat paikat empimättä. Homekoira on koulutettu haistamaan vain terveydelle haitalliset todelliset homekasvustot, eli pelkästä kosteudesta se ei välitä. Turhia merkkauksia ei siksi juuri tule, ja vaikka tulisikin, ohjaaja tunnistaa ne koulutuksensa ansiosta. Kurkkaa filmi homekoiratutkimuksesta tästä.

Jos siis epäilet talosi homevapautta, suosittelen homekoiran haukuntaa, usein tutkimuksissa ei löydy mitään moitittavaa. Muutamissa kohteissa joissa olen itse päässyt seuraamaan tutkimusta, on löytynyt jotain pientä, mutta kyseisistä kohdista on ollut jo ennakkoepäilys. Löydetyt probleemat ovat myös olleet melko helposti korjattavia paikallisia vaurioita, joista on selvitty muutamalla tonnilla. Eli mitään yliluonnollista tai dramaattista tutkimuksiin harvemmin liittyy. "Koko talo homeessa" -pelottelut ovat enemmänkin iltapäivälehtien skandaalinhakuisuutta. Epäilykseen on rauhoittavaa saada varmistus, oli tutkimustulos sitten negatiivinen tai positiivinen. Homekoiratutkimus on pieni hinta mielenrauhasta kiinteistökaupassa.


Meri Saukkoriipi
Nykyään jo homekoiramyönteinen kiinteistönvälittäjä

maanantai 21. elokuuta 2017

Onnistunut myyntiremontti

Osta huonokuntoinen asunto, remontoi ja myy voitolla. Jotkut saavat tästä touhunsa elantonsa ja onnistuvat, jotkut harjoittelevat hetken ja antavat olla. Annan nyt välittäjän vinkkelistä katsottuna muutaman vinkin asioista, joihin kannattaa panostaa myyntitarkoitukseen tehtävässä remontissa. Mihin ostajat kiinnittävät huomionsa juuri remontoidussa asunnossa? Käytän esimerkkinä luottoremppaajamme Kuusakiinteistön Pasin tekemää kaunista kunnostusta Linnankadulla Aurajoen rannalla olevaan arvoasuntoon. Huoneisto myytiin Pasille kauttamme, nyt se on saanut arvoisensa päivityksen ja siirtyy uusille omistajille entistä ehompana. 

Asunnon makuuhuone, remontissa katto ja seinät saivat kyytiä ja lattia kunnostettiin sekä lakattiin nykypäivän makua vastaavaksi.


Juuri remontoidun asunnon katsoja kun saapuu paikalle, hänen reaktionsa on oltava WAU. Uuden tulee näyttää ja tuoksua uudelta, ja sen tulee tehdä vaikutus ihan joka ikiseen. Yleisvaikutelman luovat yksityiskohdat yhdessä, jos maalaat seinät, et voi jättää kattoa tupakankellertäväksi. Joka kohta asunnosta on käytävä läpi arvioiden kunnostuksen tarve. Jos asunnossa on komea ja hyväkuntoinen parketti, ei sitä tarvitse vaihtaa uuteen, kunhan sävy sopii uuteen tyyliin. Patterin kunnostus on taloyhtiön vastuulla, mutta jos sen maalit ovat karisseet, valloittava yleisvaikutelma kärsii kolhun.

Työn jälki. Mitä enemmän remontoituja asuntoja näen, sitä enemmän kiinnitän huomiota työn laatuun. Nykypäivän ostajat eivät tyydy sinne päin asennettuun keittiöön, vaan rouvien nenä nyrpistyy heti, jos yksikin lista on vinossa. Huolimattomuus kyllä huomataan ja ihan syystä. Älä siis aliarvioi ostajia, onnistunut myyntiremontti tulee tehdä yhtä huolellisesti kuin jos tekijä itse olisi huoneistoon muuttamassa. Kunnostushommissa ei valitettavasti ole oikotietä onneen, jälki on oltava vimpan päälle, ja tämä lisää työtunteja ja nypräyksen määrää. Jos tähän leikkiin siis ryhtyy, kärsivällisyyttä ja itsekuria on pakko löytyä. Hankalimmat asunnot myydä ovat ne, joissa on vastikään remontoitu mutta heikolla laadulla. Myyjä haluaa hinnasta remonttirahansa pois, mutta ostaja ei halua maksaa huonosta jäljestä, koska joutuu kuitenkin fiksaamaan paikat myöhemmin. Hieman jopa surullisia tapauksia.


Keittiö on kodin sydän. Hyvin suunniteltu ja huolella toteutettu keittiö on varma tapa saada ihastuksen huokauksia ostajilta. Huolellinen suunnittelu ja eri vaihtoehtojen punnitseminen on erityisen tärkeää tässä huoneessa. Jos asunnon edellinen keittiö on 70-luvulta, älä hitto soikoon laita sinne remontissa summa mutikassa samanlaisia kaappeja samoissa mitoissa samoihin paikkoihin. Keittiöiden toimivuus ja ulkonäkö on kehittynyt älyttömästi viimeisen 10 vuoden aikana. Vain taivas on rajana suunnittelussa, nykyajan keittiöt peittoavat käytännöllisyydessään edeltäjänsä heittämällä. Vaakamallista yläkaappia, vai tarviiko yläkaappia joka paikkaan ollenkaan? Alalaatikostoja kaappien sijaan ja integroi kaikki koneet mitä pystyt. Uudet ja näppärät keittiöratkaisut eivät todellisuudessa ole muinaisjäänteitä kalliimpia, mutta nykyaikaisesti suunniteltu keittiö saa asunnon näyttämään hintavammalta. Linnankadun uusi keittiö on upea, hiljaisen tyylikäs ratkaisu joka sopii kaikkien makuun olematta tylsä. Saa ja kannattaa kopioida.

Tylsää ja varmaa vai rohkeita yksityiskohtia? Siinä pulma jonka kanssa kaikki myyntimielessä remonttia tekevät painivat. Uskaltaisin väittää, että mitä lähemmäs keskustaa tullaan, sitä enemmän on varaa ottaa riskejä. Tylsä ja varma valkoinen puree edelleen, mutta lukuisa joukko ostajia haluaa kotiinsa myös jotain spesiaalia. Allekirjoittanut laittoi taannoin jännityksessä myyntiin oman ensiasuntonsa, jonka olohuoneen seinää koristi 5-metrinen ihka aito graffitti. Ostaja löytyi parissa viikossa juurikin taideteoksen ansiosta. Yksityiskohdissa täytyy kuitenkin olla kriittinen. Jos luotto omaan makuun on hutera, neuvoa on syytä kysyä ammattilaiselta. Pieni konsultaatio sisustussuunnitelijalta ei maksa kuin muutaman satasen ja on joka pennin väärtti. Hyvän suunnittelijan mieleen pelmahtaa aina vinkkejä ja niksejä joita me alaan kouluttamattomat emme tulisi edes ajatelleeksi. Ammattimainen sisustussuunnitelma tuo takuuvarmasti lisäarvoa, kokeile kerran ja hämmästy. Allekirjoittanut kokeili, silmät avautuivat, enkä aio enää ikinä remontoida ilman ammattilaisen suunnitelmaa. Terveisiä vaan Hanna Juhala
 

Linnankadun remontissa tyyliteltiin yksityiskohdissa kas näin. Aivan loistavaa ja ensiesittelyssä nämä yksityiskohdat herättivät pelkkää ihastusta. Autenttinen tiiliseinä hellan taakse kaivettiin esiin rappauksen alta ja päälle aseteltiin lasi. Vanhojen upeiden tammiovien kaveriksi löytyi hienostuneet ovenkahvat, jotka vaihdettiin koko huoneistoon. WC:n ilmeisesti alkuperäinen ovimekanismi on vailla vertaansa ja se säilytettiin. Yleensäkin remontoidessa, mutta varsinkin myyntirempoissa houkutus kaiken maailman feikkiin ja tekomateriaaleihin on suuri, pääosin niiden huokean hinnan vuoksi. Suosittelisin kuitenkin mahdollisimman pitkälle ja mahdollisuuksien mukaan luonnonmateriaaleja: juurikin oikeaa tiiltä, kiveä, puuta. Jätä siis feikkitiili ja varsinkin se tiilikuvioinen tapetti suosiolla Bauhaussin hyllyyn.

Sijainti. Viimeisimpänä muttei vähäisimpänä. Kiinteistö-Kaisakin sen sanoi: sijainti, sijainti, sijainti. Jos etsit remonttikohdetta puhtaasti sijoitukseen ja varaa on valita, rajaa paikka tarkasti haussasi. Turussa keskusta ja Martti toimivat aina, toki kilpailu asunnoista on kovaa ja hinnat lähtevät monesti lapasesta, tiukkoja laskutoimenpiteitä tarvitaan jos keskusta-asunnon remontista meinaa tilin tehdä. Pidetyt lähiöt toimivat myös erinomaisesti, ja ostaminen on helpompaa, koska halukkaita on vähemmän. Tällaisia kivoja paikkoja ovat esimerkiksi Suikkila, Uittamo, Vasaramäki, Ispoinen. Halvemmat lähiöt tuovat harvoin tilin remontteerajalle, esimerkiksi Varissuolla vaikka kuinka kauniisti remontoitu asunto ei monestikaan maksa remonttia verran enempää kuin peruskuntoinen. Päivänselvää on että taloyhtiön tila tulee myös selvittää, isot putkiremonti ja julkkarirempat kannattaa unohtaa heti alkuunsa. Ne jarruttavat myyntiä sen verran, että puhtaasti sijoitukseen hankittu remppakohde ei muutu rahaksi tarpeeksi ripeästi.


Meri Saukkoriipi
Itsekin pientä pintaremonttia harrasteleva kiinteistönvälittäjä

torstai 1. kesäkuuta 2017

Kiinteistönvälittäjän työkalut

Kiinteistönvälittäjällä tärkein työkalu on tietysti oma persoona. Asiantuntijuus, ammattitaito, diplomatiataidot ja nopeus sekä näppäryys. Jotain apuakin tarvitaan, tässä listattuna tärkeimmät tarvikkeet.
Koulutuksen ajan puhelimia hoitaa sihteeri Päivi.
Onni on 10 kpl yhtä aikaa piriseviä välittäjäluureja.

1. Puhelin. Siihen helvetinkoneeseen kulminoituu kaikki: siihen ja sillä soitetaan, tekstataan, sahköpostitetaan, sometetaan. Sillä katsotaan hintatilastot myydyistä kohteistä, muutetaan myynti-ilmoituksia ja näppärimmät käyttävät puhelintaan myös asiakasarkistonaan. Kännykkäkameralla saa nopeasti näpsäistyä kuvan esimerkiksi piirustuksista tai yhteystiedoista, jos niin kova vauhti on päällä ettei ehdi kopioimaan. Vastoinkäymisistä yleisin on loppunut akku, koska joka ikiselle välittäjälle luuri on kasvanut käteen kiinni, se on lähettyvillä AINA. Koski vastaa puhelimeen suihkussakin, kokeiles joskus soittaa. Varapuhelin on tietysti aina mukana, kauhean kätevä on myös erillinen lisävirranlähde. Tabletin isommalta ruudulta on kiva näyttää kuvia, videoita ja muita juttuja asiakkaalle.


Porukan pienin välittäjämobiili, pippurinen Mini Cooper:
helppo parkkeerata ja sillä pystyy ohittamaan.
2. Auto. Näy ja liiku, kas siinä oikein asiallinen ohjenuora tälle alalle. Välittäjä viettää autossaan aikaa todella paljon, ilman sitä ei onnistuisi edes puolikas työpäivä. Tästä toimistosta löytyy jos jonkinmoista automieltymystä ihan laidasta laitaan. Joitain palvelee parhaiten pienen pieni japanilainen, toisten ego ja olosuhteet vaativat valtavan möhköfantin. On hybridiä, farmaria ja katumaasturia mökkikeikoille. Välittäjämobiililta ei vaadita lähtökohtaisesti paljon, siihen tulee mahtua kadulle asetettavat esittelykyltit, ja se ei saa koskaan mennä rikki. 

Puhuva auto -ominaisuus on myös melko ehdoton, vähintäänkin jonkinlainen bluetooth-korvahärveli täytyy soitteluun olla olemassa. Automaattivaihteisto helpottaa työntekoa, sillä matkaa tehtäessä toimintoja on monia: soittaminen, allakan selaaminen ja voileivän syöminen. Itse häpeillen tunnustan joskus aurinkoisella ja oikein iloisella tuulella ollessani kuvaavani myös videoita liikenteessä, näin niinkun somevastaavan ominaisuudessa. Tiellä ajettavien kulkupelien lisäksi repertuaarista löytyy myös veneitä. Saarikohteisiin päristellään paatilla, välittäjien veneet eivät todellakaan ole olemassa vain humputtelua varten.

3. Kalenteri. Kunnon wanhan ajan kirjamallinen, A4-kokoinen allakka. Raikas tuulahdus 90-luvulta. Se ainoa oikea. Huoneistomarkkinat kirjoittaa kynällä paperille, allakkaan tallentuvat muistiin asiakkaiden nimet, numerot ja osoitteet. Sopiessani treffejä kännykkäkalentereja käyttävien nykyaikaisten ihmisten kanssa, ei se oikein koskaan onnistu ilman sählinkiä. Toisin kuin kirja-almanakka, joka ei petä koskaan, suosittelen, enkä muuta huolisi. Miten se kännykkäkalenteri voisi edes käytännössä toimia, koska sovin tapaamiset puhelun aikana, enhän silloin voi selata sitä puhelimessa olevaa kalenteria jos luuri on korvalla, häh? Vai olenko missannut jotain?


Siinä tärkeimmät, puhelin on tietysti välittäjän kädessä. Puupala laitetaan ovistoppariksi kerrostalojen alaovilla.
4. Vihko ja kynä. Kenenkään muisti ei ole niin jalostunut, että selviäisi tästä työstä ilman muistiinpanovälineitä. Pyhään vihkoon kirjaamme käsin kaiken mahdolliset päiväyksen kera, siten asiat löytyvät niitä etsittäessä. osoite, neliöt, kunto, hinta ja asiakkaan yhteystiedot. Välittäjähän voi olla vaikka ravintolaillallisella asiakkaan soittaessa, faktat kirjataan ylös, ei samoja asioita voi kahta kertaa asiakkaalta udella.

5. Pientä sälää. Ovistoppari: varsinkin keskustan kerrostalojen alaovet ovet vallan lukossa, stopparin avulla asiakkaat pääsevät kadulta näytölle. Itse suosin vanhanaikaista puista kalikkaa, joillain on hienostuneet magneetit tai pyörän lukkovaijeri. Kerroskyltit sinitarroineen tarvitaan asiakkaiden perille ohjaamiseen, laskinta ja etäisyysmittariakin käytän lähes päivittäin. Myytävien asuntojen avaimissa on pakko olla kiinni avaimenperä, jossa on vihje oikeaan osoitteeseen, muuten voisi katastrofi olla käsillä. Yllättävän paljon raahaamme mukanamme myös kaikenlaista paperia: on asiakkaille annettavat paperiset esitteet, toimeksianto- ja ostotarjouslomakkeet jne. Salkku painaa, hauis kasvaa.


Meri Saukkoriipi

torstai 6. huhtikuuta 2017

Kuntotarkastus, käytäntö ja vinkit

Omakotitalojen myynti on ollut Huoneistomarkkinoiden erikoisosaamista jo parikymmentä vuotta. Valotan nyt kiinteistökaupan yhtä hyvin oleellista ja tärkeää seikkaa, kuntotarkastusta. Mitä, kuka ja miksi?

Itse en oikeastaan keksi omakotitaloa, josta en tarkastusta teettäisi kaupan yhteydessä. Tarkastus ei ole pelkästään turva ostajalle jotta hän tietää mitä on ostamassa, vaan myös myyjän tulee olla kärryillä siitä mitä on myymässä. Kiinteistökaupassa myyjän vastuu kestää viisi vuotta, tietenkään tämä ei tarkoita sitä, että myyjä on vastuussa kaikesta viiden vuoden aikana esiin tulleesta, mutta vastuu on silti suuri. Yleisimmin myyjä ja ostaja maksavat kuntotarkastuksen puoliksi, ja tarkastus tehdään tarjouksen jättämisen jälkeen, kun osapuolet ovat päässet yhteisymmärrykseen talon hinnasta. Kauppakirjat kirjoitetaan vasta tarkastuksen jälkeen, kun kaikki osapuolet ovat tutustuneet tarkastajan laatimaan kirjalliseen raporttiin. Jotkut talon omistajat teettävät kuntotarkastuksen jo ennen talon markkinoinnin aloitusta, ennen kuin ostaja on löytynyt. Tämäkin systeemi on ok, mutta onhan se hyödyllistä tulevan omistajan päästä seuraamaan uuden hankintansa tarkastusta.

Asiansa tunteva kuntotarkastaja on kultakimpale. Ammatti-ihminen tietää ja tunnistaa eri ikäkausien talojen ongelmakohdat ja tietää miten ne tutkitaan. Pätevä tyyppi ei myöskään kavahda lisätutkimuksia. Mikäli tilanne vaatii rakenteiden poraamista tai luukkujen tekemistä, sit kato porataan. Hyvä kuntotarkastaja on myös asiakasläheinen, niin sanottu puhuva tarkastaja. Tarkastajan tulee osata selittää tuleville omistajille heidän uuden talonsa kommervenkit. Tarkastajilta saa myös arvokkaita huoltoniksejä, ostajan kannattaa olla tarkastuksessa ehdottomasti läsnä ja kärppänä kuuntelemassa. 


Vaikka talo olisi alunperin rakennettu 1800-luvulla, voi se silti hyvää hoitoa saaneena saada tarkastuksesta lähes puhtaat paperit

Tarkastuksen prosedyyri on seuraava: talon omistaja eli myyjä, ostaja, välittäjä ja tarkastaja kokoontuvat paikan päälle. Pääsääntöisesti myyjä on täyttänyt jo etukäteen lomakkeen talon historiasta ja korjauksista, tarkastajan on helppo ottaa tiedot siitä. Jos lomaketta ei ole täytetty, istutaan alas ja tarkastaja haastattelee myyjää ja kirjaa ylös talon tietoja ja tehtyjä remontteja. Haastatteluvaihetta varten omistajan on hyvä kaivaa esille talon piirustukset ja oikeastaan mitä vaan muuta materiaalia rakennuksesta löytyykään. Tulee käyttöön. Jos kyseessä on vanhempi talo jota on remontoitu, on hyvä kaivaa myös muistin syövereitä etukäteen ja laittaa ylös eri remonttien ajankohtia. Vuosilukuja kysytään kyllä. Ja jos omistaja on ajatellut keittää kahveet, ne on hyvä tarjota tässä haastattelukohdassa heti kärkeen. 

Kuntotarkastus tehdään myös uusiin taloihin. Tämä kaunotar sai tarkastuksessa 10 pistettä ja papukaijamerkin

Kun paperit on selattu, tarkastaja alkaa käymään taloa läpi huone huoneelta. Hyvä ja avoin reilu peli on tarkastuksen  ydin, mukavaa rupattelua siis riittää näissä tilaisuuksissa. Myyjän ja ostajan (ja erityisesti välittäjän) on hyvä kuitenkin antaa tarkastajalle myös työrauha, ammattitaitoinen kuntotarkastaja ymmärtää kyllä suurimman osan talon rakenteista ne nähtyään, toki jos jokin on epäselvää, hän kyllä tiedustelee talon omistajalta. Myyjän ei siis välttämättä tarvitse käydä koko talon historiaa läpi tilaisuuden aikana, monesti liika höpsötys saattaa jopa hidastaa tai häiritä tutkimusta. Leppoisia kohtaamisia nämä kuitenkin ovat, huumoriakin saa käyttää. Tilaisuus kestää normitapauksissa parisen tuntia, voi mennä vaikka neljäkin jos tutkittavaa on paljon. Talo tutkitaan sisältä ja ulkoa, kannattaa varautua kunnon vaattein, ulkona voidaan kököttää pitkäänkin.



Tämä maaseudun helmi on jo nähnyt elämää, mutta pääsipäs sekin tarkastuksesta läpi

Jos kuntotarkastuksessa ilmenee heti korjattavia puutteita, tarkastajalta saa toimintaohjeet. Jos korjaustarve tulee yllätyksenä, homma sovitaan välittäjän diplomaattisella avustuksella myyjän ja ostajan kesken. Kuka tekee mitäkin ja kuka maksaa. Tällaisissa tapauksissa jokainen tilanne on omanlaisensa, malttia ja maalaisjärkeä on syytä käyttää. Jos tarkastuksessa ilmenee jotain aivan katastrofaalista ja täysin yllättävää, ostajalla on oikeus vetäytyä kaupasta.

Uutena tuuleena kuntotarkastusta tukemaan on vihdoin rantautunut ammattimainen homekoiratutkimus. Meillä tämä tutkimus kulkee nimellä Vainu-palvelu, ja se teetetään kohteissa joissa tarve vaatii, ei joka talossa. Nykyään tämä koiratouhu on hyvin pätevää, kyseessä ei todellakaan ole lemmikki-Musti vaan koulutettu virkakoira ja sen rakennustekniikkaa opiskellut ohjaaja.

Meillä on muuten vielä nyt huhtikuun 2017 meneillään kampanja, jonka aikana solmituissa uusissa myyntitoimeksiannoissa me huolehdimme kuntotarkastuksen kustannuksista myyjän osalta. Vinkkaa kaverille jos et itse ole myymässä, selvää säästöä katsos. Kevät on omakotitalokaupan aikaa.

Aivan mahtavaa kesäauringon odotusta!

Meri Saukkoriipi

tiistai 28. helmikuuta 2017

Verkarannan loft-linna Littoisissa

Littoisissa jykevästi seisova vanha Verkatehdas 10 kilometrin päässä Turun keskustasta on upea ja erikoinen kokonaisuus, jonka olemassaolosta moni turkkulainen ei edes tiedä. Alue on tutustumisen arvoinen, vaikka uutta asuntoa et olisi etsimässäkään. Verkarannassa ja Littoistenjärvessä riittää tutkittavaa vaikka sunnuntaiselle perheretkelle. Museovirasto on luokitellut alueen kulttuurihistoriallisesti arvokkaiden ympäristökohteiden joukkoon jo vuonna 1987. Meidän Kallella on myynnissä tällä hetkellä ihastuttava pikkukoti korkealla osoitteessa Verkaranta 5 D, Kaarina


Verkatehtaan ensimmäiset rakennukset ilmestyivät Littoistenjärven rannalle 1800-luvun alussa. Tehtaassa on valmistettu juurikin kankaita. Toiminnan alkuaikoina tehtaalle kulki jopa junarata tavarankuljetusta varten. 1960-luvulla kankaanvalmistus loppui ja tehtaassa oli sittemmin monipuolista teollisuus -ja varastotoimintaa. Eräskin rumpalisetä muisteli, että on 1990-luvulla paukutellut rokkia bändikämpäksi vuokratussa tilassa nykyisessä D-portaassa. Tehtaan ympärillä on myös paljon vanhoja ja tunnelmallisia puutaloja, jotka ovat toimineet tehdastyöläisten asuntoina. Puutalot ovat paikallaan edelleen ja asuinkäytössä, osassa niistä on lumoavat näkymät Littoistenjärvelle, niinkuin tehdaskiinteistönkin korkeimmissa asunnoissa.

Heti tehtaan vieressä mäen päällä on myös ainutlaatuinen Kotimäen omakotitaloalue. Kotimäen rakennukset ovat toimineet tehtaan johtoportaan asuntoina. Kotimäen talot ovat superidyllisiä, alueella on kuvattu mm. lastenelokuvia. Tehtaan alueen osoitteet ovat osa Kaarinassa, osa Liedossa, kunnan raja kulkee järven poikki.

Ennen vuosituhannen vaihdetta tehdaskiinteistö ei enää ollut tarpeellinen sen alkuperäisessä käyttötarkoituksessa, vaan rakennukset olivat vaarassa rapistua. Koko hässäkän ostivat sittemmin vanhojen rakennusten kanssa aikaisemminkin puuhailleet Olli ja Leena Ojala, jotka aloittivat suureellisen hankkeen saneerata koko tehdas asuinhuoneistoiksi. Homma saatiin valmiiksi 2000-luvun alussa. Tehtaalle muodostui kaikenkaikkiaan neljä asunto-osakeyhtiötä ja kaksi kiinteistöosakeyhtiötä. Alueella on myös oma huoltoyhtiö. Asuntoja tehtaalla on tätä nykyä noin 180, joista yhdessä myös allekirjoittanut onnellisena asustaa.


Verkarantalaiset tuntuvat olevan harvinaisen tyytyväisiä kotiinsa. Tehtaalla asumisen tekee mielenkiintoiseksi juurikin erityinen kiinteistö ja sen asunnot, joista jokainen on uniikki. Loft-henkeä, portaita, parvia, tiiltä, korkeita kattoja  ja betonipylväitä. Tällaisia sisustajan unelmia ei kovin montaa Turun talousalueelta löydy. Muutamia asuntoja on rempattu niin tykkiin kuntoon että oksat pois, industrial-meininkiä ja kaikkea muuta muodikasta. Tehtaalla moikkaillaan naapureiden kanssa, sekin on harvinaista Varsinais-Suomessa. Liikkujalle ja koiraihmisille Verkatehdas on mitä oivallisin paikka, kauniin järven ympäriltä löytyy lenkkipolkua, kalliota tai pururataa, niin kauas kuin jaksaa hölkätä. 


Vieressä on myös pallokenttä ja nyt talvella luistinrata ja hiihtolatuja. Päiväkodit, alakoulu, K-market, partureita ja tietysti kebabmesta ihan vieressä. Lähin isompi ruokakauppa on Litsan monitoimitalon vieressä, auki klo 23 asti. Bussi numero 600 kulkee puolen tunnin välein ihan tehtaan edestä ja seikkailee Kauppatorille Varissuon kautta. Tässäpä tietoisku Littoisten helmestä. Jos harkitset alueelle muuttamista, saa soitella Mertsalle 040-7799505 ja tiedustella totuuksia tehdasasumisesta, autan mielelläni. 


Meri Saukkoriipi
Kiinteistönvälittäjä LKV
Verkaranta 5

maanantai 6. helmikuuta 2017

Kaikki palvelut yhden soiton päässä

Huoneistomarkkinat on jo 90-luvulta lähtien ymmärtänyt tärkeiden yhteistyökumppaneiden merkityksen. Monet ovat heränneet verkostoitumiseen nyt, mutta me olemme aina tienneet, että näppärinkään välitystoimisto ei ole täydellinen ilman oikeita kavereita, pitkäaikaisia elämänkumppaneita, joihin voi luottaa ja joiden tiedämme hoitavan homman. Asunnon vaihtoon liittyy mitä erikoisempia yhteistyökumppaneita, aina perunkirjoittajasta lähtien. Syvennän nyt Kaikki yhden soiton päässä -filosofiaamme ja esittelen muutaman tärkeän kaverimme, joiden asiantuntevista palveluista myös asiakkaamme voisivat hyötyä.

Suomen Asuntokuvauksen taidonnäytteitä
Asunnot markkinoidaan valokuvilla, asiakkaat saadaan näytölle netin kuvien ja videoiden ansiosta. Huoneistomarkkinoiden hovikuvaaja on Suomen Asuntokuvaus. Yhteyshenkilömme firmassa on Niko Sieppi ja kuvat käy ottamassa Tara Jaakkola. Nikon kautta hoituvat myös asuntojen videot ja 3D-mallinnukset. Me välittäjät varailemme kuvauksia välillä hyvinkin eriskummallisina kellonaikoina, Niko vastaa aina ja sopiva aika löytyy, valloittavan joustavaa palvelua. Kuvien laatu on aina ollut erinomaista, ja jos joku ei miellytä, kohdetta kuvataan niin kauan, että kaikki hymyilevät.

Kuntotarkastajat. Sekalainen seurakunta? Nykyään alalla on tarkat standardit, mutta varsinkin ennen kartoittajia on löytynyt monen moisia. Suosittelemme mielellämme kokeneita ja hyväksi havaittuja tarkastajia. Luottokartoittajanamme on pakko mainita Jouko Hurmerinta, joka on touhunnut tarkastusten parissa noin parikymmentä vuotta. Kun Jouko on paikalla, kaikki järjestyy. Mies on rauhallinen ja selkeä, selittää kärsivällisesti ostajille ja myyjille talotekniset kommervenkit. Myös SUORAAn tarkastajat tuntuvat kaikki olevan asiantuntevia ja ihmisystävällisiä, niin sanottuja puhuvia tarkastajia. Asiantunteva kuntotarkastaja jättää jälkeensä myös hyvän, kattavan ja selkeän kirjallisen raportin. Turun alueelle mahtuu myös monia muita asiallisia tarkastajia, mainitsin tässä nyt kuitenkin vain ne, joita meillä on ollut tapana suositella.

Muutto on erityisen tärkeä osa asunnonvaihtoa, se on edessä niin myyjällä kuin ostajallakin. Euromuutot, en voi tarpeeksi kehua näiden kavereiden asiakaspalvelua. Aikataulut joustavat ja hinta ei paha. Kysäise tarjous Euromuutosta, varmasti hämmästyt!

Stailasimme Wanhan Eliaksen kalusteilla
Noh, suvun kämppä myyty ja se tarvisi tyhjentää? Antiikkiliike Wanha Elias hoitaa asuntojen tyhjennykset ja siivoukset harvinaisen rivakasti. Hannan ja Antin palvelu on aina miellyttävää ja tehokasta. Eliaksesta löytyy myös vaikuttava kattaus upeita, wanhoja huonekaluja, todellakin pistäytymisen arvoinen paikka Eerikinkadulla. Piristystä sisustukseen löytyy. 

Mööpeleistä päästäänkin sisustusarkkitehti Päivi Himaseen. Jos sinulla on Kohde isolla Koolla, tarvitset myös Arkkitehdin isolla Aalla, jolla on Visio isolla Veellä. Päivi hoitaa uskomattomalla ammattitaidolla isot kokonaisuudet, asiakas saa kaupan päälle myös kuplivan pläjäyksen Himasen boheemin viehättävää persoonallisuutta. Jos vaadit vain parasta, ota tämä vinkki talteen.



Remonttireiskat. No niitä riittää kaiken sorttisia. Yhtä tämän firman luottoporukoista johtaa Agim Dibrani. Herra hoitaa homman kuin homman pikaisellakin aikataululla, tulee paikalle silloin kun sovitaan ja mikä parasta, jälki on aina ollut priimaa. Agimin vesselit ovat hoitaneet monen asiakkaamme rempat hienosti, ovat myös tehneet hommia monelle välittäjällemme, allekirjoittaneenkin kylppäriremppa hoitui esimerkillisesti Agimin johdolla.

Muun muassa tämän on rakentanut K. Hämäläinen

Rakennusliike K. Hämäläinen on ollut Huoneistomarkkinoiden yhteistyökumppani jo niin kauan, ettei kukaan enää edes muista mistä juttu aikoinaan lähti. Karin johdolla rakennetaan isompia kokonaisuuksia, rivitaloja ja omakotitaloja. Kokenut, iso organisaatio ei pienistä hätkähdä, vaan vie projektit loppuun asti ammattitaidolla.





Hei, vielä ne energiatodistukset! Nyt ne tarvitaan kaikissa kerrostaloyhtiöissä sekä omakotitaloissa ja rivitaloissa, jotka on rakennettu vuoden 1980 jälkeen. Vuoden 2017 heinäkuussa laki muuttuu ja todistus tarvitaan kaikissa myytävissä omakotitaloissa. Soitas Kaarinan Lämpökuvaukseen, alkaa todistusta tippua nopeasti ja edullisesti.

Lopuksi vielä linkki kotisivuillemme Yhteistyökumppanit -osioon.


Yhteistyöterveisin ja Rakennusmessuja jo innolla odotellen,

Meri